1.11.2006
Yrittäjälläkin on oikeus työttömyyspäivärahaan. Sovellettavat säännökset muuttuvat oleellisesti, kun palkansaaja ryhtyy yrittäjäksi tai työllistyy ns. omassa työssä. Jo 15 prosentin omistusosuus tekee toimitusjohtajasta yrittäjän.
Työttömyysturvalain näkökulmasta yrittäjäksi katsotaan henkilö, joka päätointaan varten on velvollinen ottamaan yrittäjien eläkelain (YEL) tai maatalousyrittäjien eläkelain (MYEL) mukaisen eläkevakuutuksen.
Tämän lisäksi yrittäjänä pidetään työntekijöiden eläkelakien piiriin kuuluvaa yrityksessä työskentelevää henkilöä, joka yksin tai perheenjäsentensä kanssa omistaa tai jonka perheenjäsenet omistavat vähintään puolet tuon yrityksen osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai joilla muutoin on vastaava määräämisvalta.
Yrittäjämääritelmä täytyy myös henkilöllä, joka työskentelee johtavassa asemassa osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään on vähintään 15 prosenttia tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään 30 prosentin omistus yhtiöstä.
Perheenjäseninä pidetään samassa taloudessa asuvaa avio- ja avopuolisoa sekä lapsia ja vanhempia. Johtava asema tarkoittaa osakeyhtiössä toimitusjohtajaa ja hallituksen varsinaista jäsentä, kommandiittiyhtiössä vastuunalaista yhtiömiestä ja avoimessa yhtiössä kaikkia yhtiömiehiä. Omistuksella tarkoitetaan myös välillistä omistusta.
Henkilön, joka aloittaa yritystoiminnan tai oman työn, katsotaan työllistyvän siinä päätoimisesti, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että se on esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Liikevaihdolla ei yleensä ole työvoimapoliittisessa tarkastelussa merkitystä. Yritystoiminta katsotaan aloitetuksi varsinaisen tuotannollisen tai taloudellisen toiminnan aloittamisesta.
Henkilöllä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen siltä ajalta, jona hän työllistyy päätoimisesti yrittäjänä tai sitä vastaavalla tavalla omassa työssään. Yrityksenä pidetään myös maatalousyritystä.
Henkilön katsotaan työllistyvän siihen ajankohtaan asti, jona yritystoiminta tai oma työ todistettavasti on lopetettu tai se on ollut yhdenjaksoisesti todisteellisesti keskeytettynä vähintään neljän kuukauden ajan.
Yritystoiminnan tai oman työn lopettamista tai neljän kuukauden keskeytystä ei edellytetä, jos henkilön päätoiminen työllistyminen on ollut satunnaista, henkilöä on pidettävä palkansaajaan rinnastettavana yrittäjänä tai yritystoimintaa luonnonolosuhteista johtuen on pidettävä kausiluonteisena.
Henkilön päätoimisen työllistymisen katsotaan olleen satunnaista, jos hän on perheenjäsen, joka itse ei omista yritystä ja joka on työllistynyt yrityksessä tai omassa työssä yhteensä enintään kuuden kuukauden ajan.
Palkansaajaan rinnastettavalla yrittäjällä tarkoitetaan käytännössä freelanceria, joka on pysyvässä toimeksiantosuhteessa kerrallaan yhteen ja samaan toimeksiantajaan, jonka välittömän johdon ja valvonnan alainen hän on.
Yrittäjäkassan jäseneksi voi liittyä Suomessa vakituisesti asuva yrittäjä, joka ei ole täyttänyt 65 vuotta ja joka on ottanut vähintään 8.520 euron vuosituloon perustuvan lakisääteisen eläkevakuutuksen. Tällöin yritystoiminnan katsotaan olevan laajuudeltaan olennaista.
Työssäoloehto täyttyy, kun yrittäjä on ollut yrittäjäkassan maksavana jäsenenä vähintään 24 kuukautta. Palkansaajakassan jäsen, joka siirtyy yrittäjäkassaan 30 päivän kuluessa yritystoiminnan aloittamisesta, saa työssäoloehtoon enintään 6 kuukauden hyvityksen. Tällöin työssäoloehto voi täyttyä jo 18 kuukauden jäsenyydellä. Yrittäjäkassasta palkansaajakassaan siirtyvä puolestaan saa hyväkseen enintään 11 viikon hyvityksen palkansaajan työssäoloehtoon.
Yrittäjä voi saada päivärahaa, jos hän todisteellisesti lopettaa yritystoimintansa tai on keskeyttänyt sen yli 4 kuukauden ajaksi ja on ilmoittautunut työvoimatoimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Päivärahan suuruus riippuu kassaan liittyessä valitun eläkevakuutuksen työtulon mukaisesti. Päivärahaa maksetaan seitsemän päivän omavastuuajan jälkeen viideltä päivältä viikossa enintään 500 päivää.
Palkansaajasta yrittäjäksi siirtyvällä on yleensä ns. jälkisuojaoikeus. Tämä tarkoittaa oikeutta saada päivärahaa yrittäjyyttä edeltäneen palkkatyön ja –tulon perusteella, jos yritystoiminta lopetetaan 18 kuukauden jälkisuoja-ajan kuluessa.
Yritystoiminta tai oma työ katsotaan sivutoimiseksi, jos henkilö on ollut vähintään 10 kuukauden ajan kokoaikatyössä ja samalla ajalla harjoittanut sivutoimista yritystoimintaa tai muutoin voidaan päätellä yritystoiminnan vaatiman työmäärän olevan niin vähäistä, ettei se ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Mahdollisessa työttömyystilanteessa palkansaajakassa maksaa edellytysten täyttyessä hakijalle täyttä tai soviteltua päivärahaa.
Ratkaisut yritystoiminnan päätoimisuudesta tai sivutoimisuudesta tekevät paikalliset työvoimatoimistot ja työvoimatoimikunnat, joiden lausunnot sitovat työttömyyskassaa.
Apurahaa vastaanottava tutkija ei useinkaan miellä tekevänsä omaa työtä. Ongelmia syntyy, jos apurahakausi loppuu ja tutkimus on edelleen kesken. Tutkijan on vaikea hakeutua työttömyyspäivärahalle, jos tutkimustyö ei ole todisteellisesti loppunut tai sen päättyminen on vaikeasti osoitettavissa.
Vähäistä omaa työtä tekevät ammatinharjoittajat ovat väliinputoajia, heille ei kerry riittävää palkansaajan työssäoloehtoa eikä heidän kannata hakeutua yrittäjäkassaan vähäisen yritystulon vuoksi.
Yrittäjän työeläkevakuutettu puoliso ei yleensä miellä olevansa yrittäjä, varsinkin kun kysymys osakeyhtiöstä ja toimenkuvasta, joka ei liity suoraan yrityksen tuloksen tekemiseen. Yrittäjän status poistuu vasta yritystoiminnan lopettamisella tai sen keskeyttämisellä. Lakiin tosin esitetään muutosta, jossa toiminnan lopettamista tai keskeytystä ei edellytettäisi, jos henkilön työ on loppunut tuotantosuunnan lopettamisen tai vastaavan syyn johdosta. Muutos koskettaa valitettavasti vain harvoja. On arvioitu, että uudistuksen piiriin pääsee noin 500 ansiopäivärahan saajaa.
Työttömyyskassaa pitää muistaa vaihtaa 30 päivän sisällä siitä, kun status vaihtuu palkansaajasta yrittäjäksi tai yrittäjästä palkansaajaksi. Väärään kassaan maksettu jäsenmaksu ei luo oikeutta työttömyysturvaan.
Tarkennuksia ja lisätietoja saat omasta työttömyyskassastasi tai Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassasta www.ayt.fi sekä Työttömyyskassojen yhteisjärjestön kotisivuilta www.tyj.fi.
Kirjoittaja Eero T. Anttila toimii Erityiskoulutettujen työttömyyskassan Erkon johtajana.