|
|
< Verotukseen liittyvää asiaa
26.01.2009
Työttömyysturva- ja lomautusasiaa
Päivärahan saamisen edellytykset (1/3)
Jotta työttömyyspäivärahaa voidaan myöntää, tulee seuraavien edellytysten olla täytettynä:
- Ilmoittauduttava työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi (poikkeus= ryhmälomautus, ks. alla)
- Ilmoittautuminen työ- ja elinkeinotoimistoon viimeistään ensimmäisenä työttömyys-/lomautuspäivänä. Päivärahaoikeus voi alkaa aikaisintaan siitä päivästä, jolloin työnhaku työ- ja elinkeinotoimistossa on ollut voimassa. Henkilön tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä ja pitää työnhaku voimassa, jotta päivärahaa voidaan myöntää. Huom! Jos henkilö on ilman hyväksyttävää syytä poissa työmarkkinoilta yli 6 kuukautta, menettää hän oikeuden ansioturvaan!
Ryhmälomautus - Jos lomautus on määräaikainen ja koskee vähintään 10:tä työntekijää, työnantaja voi hoitaa ilmoittamisen työ- ja elinkeinotoimistoon yhteisilmoituksella. Tällöin lomautetun ei tarvitse itse ilmoittautua työvoimatoimistoon; varmista työnantajalta, onko asia hoidettu työ- ja elinkeinotoimiston kanssa ja varmista, että työnantaja tietää, minkä työttömyyskassan jäsen olet.
- Jos lomautus on voimassa toistaiseksi, tulee TE-toimistoon kuitenkin ilmoittautua itse.
- Jos lomautetulla on yritystoimintaa (ml. maa- tai metsätalous) tai keskeneräisiä opintoja, tulee työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautua itse ja antaa te-toimistolle selvitys asiasta.
1) Erityistilanteita lomautuksissa
- Määräaikaista työntekijää ei voi lomauttaa ellei häntä ole palkattu sellaisen työntekijän sijaan, joka voitaisiin lomauttaa.
- Jos työntekijä on alun perin suostunut vaihtelevaan työaikaan (esim. 0-40 tuntia viikossa), hänet voidaan lomauttaa, mutta hänellä ei ole oikeutta päivärahaan. Riskiä työajan vähennyksestä ei voi kompensoida työttömyyspäivärahalla.
- Lomautetuille ei voida päivärahaa maksaa niiden kalenteriviikkojen (ma-su) osalta, jolloin työaika ylittää 75 % kokoaikaisen työntekijän työajasta.
- Jos lomautus toteutetaan täysinä työpäivinä, työttömiltä päiviltä voidaan maksaa päivärahaa, jos työaika ei yli 80 % kokoaikaisen työntekijän työajasta.
- Työosuuskunnan jäsentä ei voida lomauttaa. Osuuskunnan jäsen tekee töitä tarjonnan mukaan.
- Lomautuksen toteutuessa työttömyysturvalain vastaisesti joutuu kassa hylkäämään työttömyyspäivärahahakemuksen.
Päivärahan saamisen edellytykset (2/3)
2) Kassan jäsenyysehdon tulee olla täyttynyt: - Henkilön tulee olla ollut työttömyyskassan jäsenenä (=vakuutettu) vähintään 34 viikkoa, jos hän on tehnyt viikonkin työtä vuonna 2010. Aikaisemmin päättyneissä työsuhteissa / alkaneissa lomautuksissa jäsenyysehto on 10 työttömyyttä edeltävää kuukautta
- Työssäoloehdon tulee täyttyä kassan jäsenyyden aikana (ks. seuraava kohta, työssäoloehto)
- Omavastuuaika 7 työtöntä päivää tulee täyttyä enintään kahdeksan peräkkäisen kalenteriviikon aikana
- Omavastuupäiviä voi olla enintään viisi päivää kalenteriviikossa
- Omavastuuaika ei vanhene kuten etuuksien 3 kuukauden hakuaika
- Mikäli päivärahaa ei ole maksettu omavastuuajan täyttymisen jälkeen ja hakijalle kertyy uusi työssäoloehto (34 viikkoa työtä) pidätetään uusi omavastuuaika
- Omavastuuaika asetetaan aina, kun 500 päivän enimmäismaksuaika aloitetaan alusta
Päivärahan saamisen edellytykset (3/3)
3) Työssäoloehdon (alkuehto tai paluuehto) tulee täyttyä kassan jäsenyyden aikana
- Alkuehto: alkuehdon piirissä on henkilö, joka ei ole saanut aiemmin ansiosidonnaista päivärahaa tai Kelan peruspäivärahaa, tai on saanut näitä ennen vuotta 1997, edellytetään, että henkilöllä on vähintään 34 työssäoloehdon täyttävää kalenteriviikkoa työttömyyttä edeltävän 28 kuukauden (tarkastelujakso) aikana, jos hän on ollut viikonkin työssä vuonna 2010. Aikaisemmin päättyneissä työsuhteissa työssäoloehto on 43 viikkoa.
- Paluuehto: paluuehdon piirissä ovat ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa 1.1.1997 tai sen jälkeen saaneet; henkilöllä oltava vähintään 34 työssäoloehdon täyttävää kalenteriviikkoa edellisen 28 kuukauden aikana
Omavastuuaika - Ansiopäivärahaa maksetaan vasta, kun henkilö on ollut 7 täyttä työpäivää vastaavan ajan työttömänä työnhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa (tai lomautettu ryhmälomautusilmoituksella)
- Omavastuuaikaa voi kulua enintään 5 päivää viikossa (lauantai tai sunnuntai eivät kuluta omavastuupäiviä).
- 7 päivän omavastuuajan tulee kulua 8 peräkkäisen kalenteriviikon aikana; mikäli lomautus on pätkissä, voi olla, että omavastuuaikaan luettavat päivät vanhenevat.
- Ei kulu niiltä päiviltä, jolloin henkilöllä ei ole oikeutta päivärahaan (esim. työnhaun katkeaminen, karenssi, lomakorvausjaksotus). Omavastuuaika asetetaan siis tällaisen ajan jälkeen. Omavastuuaika ei kerry, mikäli lomautusta on vain 1 pv/vko.Pidätetään vain kerran päivärahan enimmäisajan 500 päivän aikana
- Jos työssäoloehto täyttyy uudelleen (34 viikkoa työtä 28 kk:n aikana) asetetaan uusi omavastuuaika ja 500 päivän laskuri nollataan.
Työssäoloehtoon huomioitava työ - työajan on oltava vähintään 18 tuntia kalenteriviikossa (poikkeuksena mm. opettajat)
- työssäoloehtoon huomioidaan myös palkallinen vuosiloma, sairausaika ja irtisanomisaika
- palkan on oltava vähintään työehtosopimuksen mukainen tai mikäli alalla ei ole sovellettavaa työehtosopimusta on kokoaikatyön palkan oltava vähintään 1.051 euroa kuukaudessa vuonna 2010, 1.071 euroa kuukaudessa vuonna 2011
- työn tulee olla vakuutuksenalaista (toimitettu työnantajamaksut kuten Tyel) ja työ- tai virkasuhteessa tehtyä
Päivärahan hakeminen
Näin haet päivärahaa ensimmäisellä kerralla
- Päivärahahakemuksen saa työ- ja elinkeinotoimistosta tai kassan kotisivuilta kohdasta Lomakkeet.
- Hakemuksen voi lähettää kassaan sen jälkeen, kun työttömyys/lomautus on kestänyt vähintään kaksi viikkoa.
- Lomautettujen tulee täyttää hakemukseen aina täysiä kalenteriviikkoja (ma-su), vaikka lomautus kestäisi esim. vain kolme päivää ma-ke.
- Hakemusta voi täydentää jälkikäteen, esim. liitteitä voi lähettää myöhemminkin: pääasia, että hakemus saapuu ajallaan. Haetut päivät vanhenevat 3 kk:n kuluttua.
Ensihakemuksen liitteet 1/2- kopio työtodistuksesta tai lomautusilmoituksesta
- alkuperäinen palkkatodistus vähintään 43/34 kalenteriviikon ajalta välittömästi ennen työttömyyttä/ lomautusta. Palkkatodistuspohja löytyy kohdasta Lomakkeet
- Lomautustilanteessa kopio työsopimuksesta
- palkkaerittelyt lomautuskuukausilta ja lomautusjaksojen välisiltä työjaksoilta
- selvitys lomautuskuukausien palkanjakajasta (lomautuspäivien vähennykset näkyvillä)
- kopiot Kelan antamista etuuspäätöksistä (esim. vanhempainvapaat, sairausajat, lasten kotihoidontuki)
- todistus opiskelusta, mikäli olet opiskellut työssäoloehtoon kuuluvan työskentelyn aikana, välillä tai sen jälkeen (esim. opintorekisteriote, tutkintotodistus, oppilaitoksen läsnäolotodistus)
Ensihakemuksen liitteet 2/2- verokortti, mikäli olet hakenut muutosta verotukseen. Muutosverokortin on oltava alkuperäinen, kannattaa pyytää verokortti etuutta varten.
- mikäli sinulla on sivutoimista yritystoimintaa (myös ns. pöytälaatikkoyritykset), maa- tai metsätilatoimintaa: kopio viimeksi vahvistetusta verotuspäätöksestä ja esitäytetystä veroilmoituksen erittelyosasta sekä kopio osakasluettelosta tai muu selvitys toiminnasta.
- mikäli olet tai olet ollut toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai osakas yrityksessä, josta olet jäänyt lomautetuksi on kassaan toimitettava osakasluettelo, josta käy ilmi osakkaat ja omistusosuudet tarkastelujakson (28kk / 24kk) aikana (osuuskunnista jäsenluettelot).
- Erko lähettää tiedotekirjeen, kun ensimmäinen hakemus on saapunut kassaan. Lue saapunut kirje huolella, ja tarkista vielä, että kaikki tarvittavat liitteet on toimitettu kassaan. Vältä kuitenkin tarkistussoittoja; kassasta otetaan yhteyttä, mikäli liitteitä puuttuu.
Jatkohakemus- Jatkohakemuslomake tulee postitse maksuilmoituksen mukana päivärahan maksun yhteydessä tai sähköiseen asiointipalveluun.
- Hakemuksen voi täyttää ja lähettää sähköisesti osoitteessa www.erko.fi, kirjautumisohjeet löydät täältä.
- Jatkohakemus täytetään neljän (4) kalenteriviikon tai kuukauden jaksoissa (palkanmaksukaudesta riippuen) jälkikäteen (lomautetut: haetut viikot on muistettava täyttää sunnuntaihin asti, jotta hakemuksessa on täydet kalenteriviikot)
- Mukaan on liitettävä ko. kuukauden palkkalaskelma.
- Jos olet ollut työssä edellisen lomautusjakson jälkeen, tulee kassaan toimittaa palkkalaskelmat myös lomautusjaksojen välisiltä ajoilta.
- Käsittelyaika jatkohakemuksissa on n. 1 – 2 viikkoa
Päivärahan maksaminen ja verotus- päivärahaa maksetaan enintään 500 päivältä
- päivärahaa maksetaan viideltä päivältä viikossa
- vain maksetut päivät kerryttävät 500 päivän laskuria
- Päiväraha on verotettava etuus. Palkkaa varten annettua veroprosenttia korotetaan 2 % -yks. ja ennakonpidätys on vähintään 20 %, paitsi jos kassalle on toimitettu muutosverokortti etuutta varten
Ansiosidonnaisen päivärahan suuruus- Ansiosidonnainen päiväraha muodostuu perusosasta + ansio-osasta + mahdollisista lapsikorotuksista
- Perusosa on 25,74 euroa/päivä (v. 2011)
- Ansio-osa on 45 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta. Ansio-osa on 2 702,70€/kk (= 105 x perusosa 25,74 €) ylittävältä tulon osalta 20 %. Ansiopäiväraha ei siis ole mikään tietty prosentti normaalista palkasta!
- Lapsikorotus on yhdestä lapsesta 4,88 €/pv, kahdesta lapsesta 7,16 €/pv ja kolmesta tai useammasta alle 18-vuotiaasta lapsesta 9,23 €/pv
Päivärahan määrittely
- Päiväraha määritellään vähintään viimeisimmän 34/43 kalenteriviikon palkoista (1.1.1997 tai sen jälkeen työttömyyspäivärahaa saaneen osalta 34:n viikon palkoista).
- Vakiintuneena palkkana huomioidaan normaalin kk-palkan ja veronalaisten luontoisetujen lisäksi mm. vuorolisät, ns. pekkaskorvaukset, tulospalkkiot ja bonukset siltä osin, kuin ne kohdistuvat päivärahan määrittelyajalle. Palkanmäärityksessä ei huomioida mm. lomarahaa, lomakorvausta, erorahaa eikä osakeoptioita.
- Ansiopäivärahan laskennassa työtulosta vähennetään 3,67 % vuonna 2011. Vuosittain vahvistettava vähennys vastaa työntekijäin työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksua.
Korotettu ansio-osa
Ansiopäivärahaa maksetaan korotettuna pitkän työuran jälkeen henkilölle,
- joka on irtisanottu tuotannollisin ja taloudellisin perustein;
- jolla on ennen työn menettämistä eläkevakuutettua työhistoriaa vähintään 20 vuotta (työhistoriaan voidaan laskea mukaan myös työhön rinnastettavia aikoja enintään 5 vuotta, esim. äitiys- ja vanhempainrahakaudet, varusmiespalvelu); ja
- jolla on palkansaajakassan jäsenyyttä vähintään 5 vuotta (ei tarvitse olla yhdenjaksoisesti)
- Kaikkien yllä mainittujen edellytysten on täytyttävä
- Korotettua ansio-osaa voidaan maksaa lomautetulle ainoastaan, jos henkilö on aiemmin päättyneen työnsä perusteella jo saanut oikeuden korotettuun päivärahaan eivätkä maksimipäivät ole täyttyneet
- Korotetun päivärahan suuruus on 57,5 % päiväpalkan ja perusosan erotuksesta ja 2.702,70 € (v. 2011) ylittävältä osalta 35%
Korotettu ansio-osa ja muutosturva vuonna 2011
Uutena etuutena 20 ensimmäiseltä työttömyyspäivältä maksetaan korotettua ansio-osaa, jos henkilöllä on kolme vuotta työhistoriaa.
Korotettua päivärahaa maksetaan työllistämistä edistävien palvelujen ajalta ns. aktiivitoimiin osallistuville 25 vuotta täyttäneille enintään 200 päivältä.
- Muutosturvan ansio-osaan on oikeus tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuilla, joilla on vähintään kolmen vuoden työhistoria ja oikeus TE-toimistossa laadittuun työllistymisohjelmaan. Sama oikeus on myös henkilöillä, joiden määräaikainen työsuhde saman työnantajan palveluksessa on kestänyt vähintään 36 kuukautta 42 kuukauden sisällä tai useampien työnantajien palveluksessa 5 vuotta viimeisen 7 vuoden sisällä. Jälkimmäisissä tapauksissa ei edellytetä tuotannollisia ja taloudellisia syitä. Myös pitkään lomautetuilla voi olla oikeus muutosturvaan. Työllistymisohjelman laatimista tulee pyytää 30 päivän sisällä työsuhteen päättymisestä.
- Työllistymistä edistävät palvelut, joiden ajalta maksetaan korotettua ansio-osaa tai muutosturvan ansio-osaa, ovat työvoimapoliittinen aikuiskoulutus, omaehtoinen opiskelu, kuntouttava työtoiminta, työelämävalmennus ja työkokeilu. Aktiivipäivärahaa tai muutosturvan ansio-osaa maksetaan enintään 200 päivältä.
Soviteltu päiväraha
Soviteltua päivärahaa maksetaan tietyin edellytyksin henkilölle,
- Joka on kokoaikatyönhakijana työ- ja elinkeinotoimistossa
- jonka päivittäistä tai viikoittaista työaikaa on lyhennetty lomautuksen johdosta
- joka tekee osa-aikaista työtä (osa-aikatyöksi katsotaan työ, joka on enintään 75 % kokoaikaisen työntekijän työajasta)
- joka on vastaanottanut enintään kaksi viikkoa kestävän kokoaikatyön; tai
- jolla on tuloa yritystoiminnasta tai omasta työstä.
- Lomautetuille päivärahaa ei voida maksaa niiden kalenteriviikkojen (ma-su) osalta, jolloin työaika ylittää 75 % kokoaikaisen työntekijän työajasta (esim. jos lyhennetylle työviikolle lomautettu tekee työtä 30 tuntia viikossa ja ko. työssä täysi viikkotyöaika on 37,5 tuntia. Toteutunut työaika on tällöin 80 % kokoaikatyön ajasta, eikä päivärahaa voida maksaa ko. viikolta)
- Vuoden 2010-2011 aikana voidaan poikkeuslain perusteella maksaa lomautusajan päivärahaa niille, joita lomautetaan päiväkohtaisesti ja joiden viikkotyöaika ei ylitä 80 % kokoaikaisen työntekijän työajasta.
Sovitellun päivärahan suuruus ja sovittelujakso- Pääsääntö: 50 % saadusta työtulosta sovitellaan eli vähennetään sovittelujakson päivärahasta (esim. kuukauden sovittelujakso: 500 euron kk-palkan vähentävä vaikutus päivärahaan on 250 €/kk. Tämä jaetaan 21,5:llä jolloin saadaan päiväkohtainen vähennys 11,63€ soviteltu pv-raha on siis 11,63 € vähemmän kuin täysi pv-raha.)
- Sovittelujakso on kuukausi tai neljä peräkkäistä kalenteriviikkoa riippuen palkanmaksujaksosta.
- Palkka ja päiväraha voivat olla yhteensä enintään 90 % päivärahan perusteena olevasta palkasta, kuitenkin vähintään niin paljon kuin olisi oikeus saada soviteltua peruspäivärahaa
Soviteltu päiväraha lomautuksissa- Työaikatarkastelu tapahtuu kalenteriviikoittain. Mikäli työaika on yli 75 %, ei päivärahaan ole oikeutta ko. viikolta.
- Vähintään kalenteriviikon kestävältä lomautusajalta maksetaan täyttä päivärahaa.
- Vuoden 2010-2011 aikana voidaan poikkeuslain perusteella maksaa lomautusajan päivärahaa niille, joita lomautetaan päiväkohtaisesti ja joiden viikkotyöaika ei ylitä 80 % kokoaikaisen työntekijän työajasta.
- Jos työnantaja vähentää lomautusajalta liian vähän palkkaa esim. erikoisesta kuukausipalkan jakajasta johtuen, päiviä voidaan hylätä tai päiväraha sovitellaan ”oikeaa palkkaa” suuremmalla, todellisuudessa maksetulla palkalla.
Arkipyhät ja lomautus- Arkipyhäkorvaus estää päivärahan saamisen
- Arkipyhät eivät katkaise kokoaikaista lomautusta (muilta päiviltä maksetaan täyttä päivärahaa)
- Arkipyhät eivät muuta lyhennettyä työviikkoa kokoaikaiseksi lomautukseksi (muilta päiviltä maksetaan soviteltua)
- Jos maksetaan osa-aikainen arkipyhäkorvaus, sovitellaan ja maksetaan myös arkipyhäpäivä
- Omavastuuaika kertyy vain sellaisilta lomautuspäiviltä, joilta hakijalla ei ole työntekovelvollisuutta johtuen lomautuksesta JA joilta hakijalta on todellisuudessa vähennetty palkkaa lomautuksen johdosta
- Mikäli työnantaja ei normaalisti maksa arkipyhäpäiviltä palkkaa, ei lomautustilanteessa synny oikeutta päivärahaan
Uuden työssäoloehdon kertyminen- Työssäoloehtoa kerryttävä, työttömyyden aikana tehty työ luetaan uuteen työssäoloehtoon (työtä väh.18 h/vko)
- Työssäoloehto täyttyy, kun 28 kk:n aikana hakijalla on 34 työssäoloehtoon luettavaa kalenteriviikkoa työtä.
- Työssäoloehdon täyttyminen aiheuttaa päivärahan uudelleen määrittelyn, uuden omavastuuajan asettamisen ja päivärahan 500 päivän laskurin nollaamisen. Päiväraha määräytyy työssäoloehtoon luettavien viikkojen palkoista. Jos henkilö on lomautettuna lyhennetylle työviikolle ja työtä on vähintään 18 tuntia viikossa, lasketaan uusi päiväraha ko. palkoista 34 työviikon jälkeen.
- Suojasääntö: Uusi päiväraha on vähintään 80 % aiemmasta maksetusta päivärahasta, mikäli uusi määrittely tehdään ennen kuin edellisen määrittelyn mukainen 500 päivää on täyttynyt.
Päivärahaa vähentäviä etuuksia, esim.- muu kuin täyteen eläkkeeseen oikeuttavien palveluvuosien perusteella myönnetty vanhuuseläke (ennen vuotta 2005 myönnetyt)
- osatyökyvyttömyyseläke
- luopumiseläke
- pysyvästi sokean, liikuntakyvyttömän tai avuttoman kansaneläke
- osa-aikaeläke
- lisäeläkkeet
Lasten kotihoidon tuen vaikutus päivärahaan- Jos päivärahan hakija itse saa kotihoidontukea, vähennetään tämä hakijan päivärahasta.
- Jos työssä (myös osa-aikatyössä) tai päätoimisena opiskelijana oleva puoliso saa kotihoidon tukea, vähennys tehdään työttömän puolison ansiopäivärahasta.
- Jos molemmat puolisot ovat työttömiä, vähennys tehdään vain sen puolison ansiopäivärahasta, jolle kotihoidon tuki maksetaan.
- Puolison saamaa kotihoidon tukea ei vähennetä työttömän puolison työttömyysetuudesta, jos kotihoidon tukea saava puoliso hoitaa päätoimisesti lasta eikä saa muuta etuutta tai saa samanaikaisesti äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainrahaa.
- Kotihoidon tuen kuntalisää ei vähennetä päivärahasta
Lomakorvaus
(tärkeä tietää, jos työsuhde päättyy)
- Lomakorvaus on työnantajan maksama lakisääteinen korvaus työsuhteen aikana kertyneistä mutta pitämättömistä vuosilomista.
- Yli 2 viikkoa kestävän kokoaikatyön päättyessä maksettava lomakorvaus jaksotetaan työsuhteen päättymisestä lukien henkilön viimeisimmästä työsuhteesta saadun keskimääräisen päiväpalkan perusteella. Jaksotusajalta ei ole oikeutta työttömyyspäivärahaan.
- Lomaraha (ent. lomaltapaluuraha) ei ole jaksotettavaa korvausta
Kertakorvaus
(tärkeä tietää, jos työsuhde päättyy)
- Työnantajalta saatu työsuhteen päättymiseen liittyvä taloudellinen etuus (eroraha, kultainen kädenpuristus tms.) jaksotetaan kuten lomakorvaus.
- Merkitystä ei ole sillä, millä nimikkeellä taloudellinen etuus maksetaan, summan todellinen luonne määrää, onko kyseessä jaksotettava etuus
- Muista pitää työnhaku työ- ja elinkeinotoimistossa voimassa jaksotuksen ajan, jottei oikeus työttömyysturvaan mene (6 kk:n raja)!
Pähkinänkuoressa
- Ilmoittaudu työ- ja elinkeinotoimistoon viimeistään työttömyyden/lomautuksen 1. päivänä (tai ryhmälomautustilanteessa tarkista että työnantaja on ilmoittanut asian tet:stoon)
- Yritystoiminta (+maa-/metsätalous ja pöytälaatikkoyritykset) ja esim. yliopistossa kirjoilla olo on ilmoitettava AINA työvoimatoimistoon!
- ähetä päivärahahakemus liitteineen työttömyyskassaasi kun työttömyys/ lomautus on kestänyt vähintään kaksi viikkoa.
- Erko lähettää tiedotekirjeen, kun 1. hakemus on saapunut kassaan. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä. Kun hakemus on käsitelty, lähetetään päätös postitse ja maksuilmoitukset sähköisesti tai postitse. Käsittelijä ottaa yhteyttä, mikäli hakemukseen tarvitaan täydennystä.
Lisätietoa
|
| |